PRIDE-FASADI

Kun 2000-luvulla esittelin itseni erilaisissa yhteyksissä, kuka olen ja mitä teen, kannatti aina miettiä mitä sanoo ja kenelle. Huomasin, että aina siitä ei ollut etua, jos avasin avoimesti sateenkaarevan drag-urani näkyville. Mikäli vastapuoli ymmärsi mitä drag-sana tarkoittaa, saattoi naamasta nähdä joskus innostusta mutta useimmiten hämmennystä, ikäänkuin meikäläisen pyrstöstä olisi samantien noussut strutsinsulat esiin ja paljetit alkaneet kimallella Paula Koivuniemen tahtiin.

Omat valintani tietynlaisen fasadin pitämisessä urani ja itseni suhteen saattavat tuntua tämän päivän nuoremmista sukupolvista ehkä oudoiltakin, kun tässä ajassa korostetaan ja nostetaan erilaisuutta sekä oikeutta omana itsenä olemiseen sellaisena kuin on. Itse koin kuitenkin aikanaan ihan tarpeellisena pitää matalampaa profiilia ajoittain. En näyttäytynyt esiintyjän roolissa julkisesti koskaan ilman maskeerausta tai asuja. Eli ”Pola pystytettiin” aina kaikkia edustustilaisuuksiakin varten ja sillä mentiin. Tämä osaltaan johti puolestaan siihen, että moni nähtyään vain tämän puolen, oletti minun kopistelevan korkokengissä kaiken aikaa. ”Se Polahan avaa kotiovensakin meikattuna, että sehän on mennyt jo vähän yli…”, tiedetään erään kollegani kuiskutelleen eräälle nuorelle drag queenille, joka oli kysellyt millainen tyyppi se Ivanka oikein on.

Kun itse yritin pitää kehoni karvoituksesta edes jotain osia tallella, saatettiin minulle heittää kommentteja tyyliin: ”Taidat haluta olla nainen!”. Samaan aikaan mietin, että tietäisittepä kuinka karvainen vatsa on tämän korsetin alla. Kuuntelin kaikenlaiset olettamukset, joskus yritin oikaista ja korjata niitä, joskus en. Kaikenlaiset transuttelut, homottelut ja huorittelut ovat tulleet tutuiksi. Jossain 90-luvun pyörteissä sain mahtavan analyysin jossain Savo-Kainuun tienoilla. Meillä oli esiintyjäkollegoiden kanssa tapana rohkeasti kiertää kostyymit päällä ravintolayleisössä keikan jälkeen ihmisten juttusilla ja kerran luokseni purjehti pikku tuiskeessa oleva naisoletettu minulle tokaisten: ”Olen minä nähny Reeberbahnin huoratkii, mutten minä siellä tuommosia nähny ku sinä oot!”.

Tätä nykyä en suostu enää ajamaan yhtään karvaa kehostani sen takia, että haluan laittaa näyttämölle paljettipuvun päälle tai haluan tehdä smokey eye- tyyppisen silmämeikin itselleni. Karvainen rinta, joka osittain näkyy kimaltavasta kaula-aukosta, tuo minusta kiinnostavaa kontrastia ilmaisuun sekä diversiteettiä koko olemiseen sellaisena kuin haluan olla. Muiden ihmisten reaktiot vaikuttavat väistämättä siihen, mitä haluan näyttää itsestäni ulospäin. Kun aloin esiintyä ja laulaa partaisena drag-artistina, eräs tuttavani ihastuneena totesi: ”Miten voit olla yhtä aikaa niin kaunis ja komea?” Arvatkaa tuntuiko hyvältä?

Sinun, Pola

Recommended Posts