Miten pikkujouluja vietellään?

Oletko sinä tullut vietellyksi yrityksen joulukinkereissä tai työpaikan kuusijuhlassa? Oma kokemukseni pikkujoulujen viettämisestä on ollut hyvin yksisuuntaista – olen ollut niissä poikkeuksetta töissä. Viettelys on jäänyt osaltani esittävän taiteeni varaan. Marginaaliviihdettä tekevänä yrittäjänä, jonka toimiala on estradi-show, on yhtenä merkittävänä kaupankäyntinä ollut juuri tilauksesta tehtävät ohjelmat.

Onhan se sitten varmasti hauskaa ja tuleehan se ”Paula Koivuniemi”?

Ylivoimaisesti eniten tilausesityksiä on tullut tehtyä juuri yritysten joulukemuissa. Vielä parisenkymmentä vuotta sitten kierrettiin saman illan aikana neljätkin juhlat rynkyttämässä Tina Turneria ja kuuntelemassa Tomppaa Koivuniemen tahtiin. Juhlapaikat vaihtelivat toimistoauloista Finlandia-taloon ja meno oli sitä reippaampaa, mitä myöhempään ajankohtaan illasta show oli tilattu. Välillä sitä sai venyä ihmisenä ihan jeesukseksi, että pystyi vetämään pokalla ohjelmansa läpi vaikka yleisö oli omituista tai niin maistissa, ettei sitä kiinnostanut mitä lavalla tapahtui. Toisella keikalla taas tähdet sattuivat oikeaan asentoon ajoituksen ollessa oli oikea – toisin sanoen tarpeeksi aikaisin illasta – ja silloin mylvivä yritysporukka otti kaiken irti huulisynkkaavasta Vicky Rostista ja sai sata salamaa mukaan loppuiltaansa.

Itse lauantaiaamuna herätessä oli sesonkiaikana välillä hakusessa motivoitua illan keikkarupeamaan kun takana oli viikolta jo useampi monen keikan ilta. Assarini kuitenkin sai virkistymään pikkujoulujen yllätystähden kehottamalla nyt vaan piristäytymään, että kohta lähdetään taas kiertämään illaksi kaupunkia.

Pikkujoulujen kohokohta

Drag-tähtenä olen ollut pikkujoulujen ja yritystilaisuuksien yllätysesiintyjä lähes poikkeuksetta. Sain aina kävellä lavalle oman show-musiikin alkaessa niin, ettei yleisöllä ollut välttämättä hajuakaan siitä mitä tai kuka tuleman pitää. Siinä oli esiintyjällä aika hyvät paineet lunastaa oma paikkansa ja täyttää tilaajan toive siitä, että tänä vuonna joulujuhlaan ostettu yllätyslahja puree henkilöstöön. Illan kolmannella keikalla ei ole kokenut enää niin suurta painetta siitä, että oma elämä on yhtä yllätystä muille. Asiaan auttaa armottoman tiukka siirtymistahti keikkapaikalta toiselle assarin pakatessa esiintymisasuja sitä mukaa matkalaukkuun, kun yllätystähti vaihtaa niitä päälleen show’n edetessä. Piiskaryyppy huiviin tähdelle ennen seuraavaa yllätysmomenttia ja hyvä, että matkalla autonratissa istuu teknikko, jota sama poliisi puhalluttaa jo kolmatta kertaa kun aina vaan uudestaan joudutaan kulkemaan saman risteysalueen läpi. Tosin kolmannella kerralla virkamies näyttää meille, että menkää vaan eteenpäin, kun tunnistaa teknikon ratissa.

Toisenlaiset pikkujoulut

Tänä vuonna vietän pikkujouluni teatterin estradille ja yleisöön tulee niin yrittäjiä vieraidensa kanssa kuin juhlivia kaveriporukoita. Koska nykyään vedän biisit keikalla vahvasti omalla tulkinnalla ja äänelläni, on tunnelma intensiivisempi ja henkilökohtaisempi. Lupaan nauraa enemmän itselleni tai tälle esiintyvälle alter egolleni. Hauskaa pidetään joka tapauksessa – minun kustannuksellani!

Teatteri Avoimet Ovet 26.11.-10.12. | 5 esitystä

Ja pikkujoulujen lähtölaukauskin on jo seitsemän aikaan illalla. Tähdet on varmasti kohdallaan.
Joulu on antamisen aikaa!
Joten ilolla annetaan!

Tule pikkujouluihin!

www.avoimetovet.fi

www.lippu.fi

POLA VAI PAULA… VAI MIKÄ?

”Hei, mitä Paula?!” Kyllä tuon huudahduksen aina kuullessaan, esim. vaikka bussipysäkillä, se aina vähän laittaa katselemaan ympärilleen että kenelle puhutaan. Kyllä se sitten selviää, kun tullaan tarttumaan käteen ja sanotaan: ”Olit ihan vitun kova keikalla!”.

Yksi kysytyimpiä juttuja on ollut se, että mistä taiteilijanimeni oikein tulee. Onko se puolalainen? Sehän on Paula Koivuniemen ja Paul Ankan risteytys? Onko siinä jokin venäläinen tausta?

Ensimmäisessä drag-ryhmässäni Koivuniemen roolihahmo lankesi minulle, koska meikissä ja tummassa peruukissa muistutin erehdyttävästi häntä jo valmiiksi. Kollegat kutsuivat jo siinä kohtaa muutenkin Paulaksi, kun eivät muutakaan keksineet. Pitäähän sitä esiintyjällä joku vetävä nimi olla ja niinpä 007-leffojen inspiroimana merestä nousi neuvostoagentti Pola Ivanova, jonka taipumaton nimi vääntyi Ivankaksi ja Paulasta tuli Pola.

Sain usein kuulla kommentteja siitä, miksen esiinny julkisuudessa omalla nimellä. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin olleessa ahtaassa ilmapiirissä oli järkevääkin erotella estradiminä selkeästi siivilistä. Jarkko Valtee puolestaan sanoi myöhemmin, että heille oli selvää Osku Heiskasen kanssa alkaa käyttää suoraa omia nimiään drag-uralle lähtiessään eikä käyttää mitään Miss Pumppernikkel -titteleitä. Tämä olikin ymmärrettävää. He esiintyivät paljolti Step Up -tapahtumien ohessa, tilausnäytöksissä ja vastaavissa. He olivat myös hankkineet kannuksensa ja tunnettavuutensa tanssijoina jo siihen mennessä. Sellaisina heidät myös tunnettiin.
Itse puolestani olin raivannut tietä erilaisissa drag-ryhmissä sekä erityisesti sooloartistina sellaisissa paikoissa ympäri Suomea, että kehä kolmosen sisäpuolelle keikkailemaan jääneet drag-kollegat olisivat pyöritelleet karjakkokatseita ympäriinsä. Rautalammin kyläkapakassa tiskijukka juonsi minut lavalle – siis tanssilaittialle – tiukkaan tyyliin: ”Tehkääpä tilaa, nyt meille esiintyy träk sou Paula An’ka!”
Itselläni ei ollut mitään muuta kuin drag-taiteilijan tausta.

Katumuslistalleni on kuulunut vaikean taiteilijanimen valinta. On kaduttanut, etten valinnut sellaista, joka olisi jäänyt helposti ihmisten mieleen ja joka olisi olut helppo lausua. Toisaalta voi olla, että monimuotoisen hankala taiteilijanimi on luonut jonkinlaista yksityisyyden rajaakin. Hauskaa oli, kun turkulaisella baaritiskillä taannoin olin tilaamassa vapaailtana ja vieressä oleva daami tokaisi minut nähdessään: ”Meinasin sanoa, että sulla oli hyvä show eilen Börsissä, mutta ethän sä olekaan Pola Jolanka, koska sillä on tumma tukka ja sulla on vaalea.”

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, näin sanotaan. Olen nähnyt nimestäni kirjoitettavan lukuisia erilaisia versioita. Vielä tänä kesänäkin Helsinki Pride oli esittelyissään kääntänyt nimeni muotoon Ivan Polanka, vaikka voisi kuvitella, että tässä kontekstissa viestintä onnistuisi jo näillä vuosilla. Mikähän siinä on niin vaikeaa?
Viime aikojen mieleenpainuvin versio nimestä on varmaan kuitenkin ollut, kun pikkutyttö kertoi kesäteatteriesityksen jälkeen minut lavalla nähtyään kotonaan isälleen että: ”Siellä lauloi se Ievan Polkka!”.

Sinun, Pola

PRIDE-FASADI

Kun 2000-luvulla esittelin itseni erilaisissa yhteyksissä, kuka olen ja mitä teen, kannatti aina miettiä mitä sanoo ja kenelle. Huomasin, että aina siitä ei ollut etua, jos avasin avoimesti sateenkaarevan drag-urani näkyville. Mikäli vastapuoli ymmärsi mitä drag-sana tarkoittaa, saattoi naamasta nähdä joskus innostusta mutta useimmiten hämmennystä, ikäänkuin meikäläisen pyrstöstä olisi samantien noussut strutsinsulat esiin ja paljetit alkaneet kimallella Paula Koivuniemen tahtiin.

Omat valintani tietynlaisen fasadin pitämisessä urani ja itseni suhteen saattavat tuntua tämän päivän nuoremmista sukupolvista ehkä oudoiltakin, kun tässä ajassa korostetaan ja nostetaan erilaisuutta sekä oikeutta omana itsenä olemiseen sellaisena kuin on. Itse koin kuitenkin aikanaan ihan tarpeellisena pitää matalampaa profiilia ajoittain. En näyttäytynyt esiintyjän roolissa julkisesti koskaan ilman maskeerausta tai asuja. Eli ”Pola pystytettiin” aina kaikkia edustustilaisuuksiakin varten ja sillä mentiin. Tämä osaltaan johti puolestaan siihen, että moni nähtyään vain tämän puolen, oletti minun kopistelevan korkokengissä kaiken aikaa. ”Se Polahan avaa kotiovensakin meikattuna, että sehän on mennyt jo vähän yli…”, tiedetään erään kollegani kuiskutelleen eräälle nuorelle drag queenille, joka oli kysellyt millainen tyyppi se Ivanka oikein on.

Kun itse yritin pitää kehoni karvoituksesta edes jotain osia tallella, saatettiin minulle heittää kommentteja tyyliin: ”Taidat haluta olla nainen!”. Samaan aikaan mietin, että tietäisittepä kuinka karvainen vatsa on tämän korsetin alla. Kuuntelin kaikenlaiset olettamukset, joskus yritin oikaista ja korjata niitä, joskus en. Kaikenlaiset transuttelut, homottelut ja huorittelut ovat tulleet tutuiksi. Jossain 90-luvun pyörteissä sain mahtavan analyysin jossain Savo-Kainuun tienoilla. Meillä oli esiintyjäkollegoiden kanssa tapana rohkeasti kiertää kostyymit päällä ravintolayleisössä keikan jälkeen ihmisten juttusilla ja kerran luokseni purjehti pikku tuiskeessa oleva naisoletettu minulle tokaisten: ”Olen minä nähny Reeberbahnin huoratkii, mutten minä siellä tuommosia nähny ku sinä oot!”.

Tätä nykyä en suostu enää ajamaan yhtään karvaa kehostani sen takia, että haluan laittaa näyttämölle paljettipuvun päälle tai haluan tehdä smokey eye- tyyppisen silmämeikin itselleni. Karvainen rinta, joka osittain näkyy kimaltavasta kaula-aukosta, tuo minusta kiinnostavaa kontrastia ilmaisuun sekä diversiteettiä koko olemiseen sellaisena kuin haluan olla. Muiden ihmisten reaktiot vaikuttavat väistämättä siihen, mitä haluan näyttää itsestäni ulospäin. Kun aloin esiintyä ja laulaa partaisena drag-artistina, eräs tuttavani ihastuneena totesi: ”Miten voit olla yhtä aikaa niin kaunis ja komea?” Arvatkaa tuntuiko hyvältä?

Sinun, Pola